13.3.–7.4.2019

Ajan hämärän enkelit
Sari Tenni

maalauksia

Sari Tenni, Toverit, 150x145cm, öljy kankaalle 2019

Sari Tennin kookkaissa teoksissa on kysymys poseeraamisesta, rooleista ja illuusion luomisesta. Maalaukset ovat aikalaistulkintoja enkeleistä, mutta teoksissa on vaikutteita myös saduista ja taiteen historiasta.

Maalaamisen aikana Tenni on kuunnellut Raamatun sekä Koraanin kiinnittäen erityistä huomiota kohtiin, joissa kuvaillaan enkeleitä ja niiden toimintaa. Näyttely on kuitenkin taiteilijan oma tulkinta enkeleistä.

Hänen öljyvärimaalauksissa enkeleinä esiintyvät eri-ikäiset ja -näköiset ihmiset. Luonnon kuvauksessa on piirteitä kansallisromanttisesta maisemamaalausperinteestä. Esittävän ilmaisun tueksi Tenni on ottanut lukuisia valokuvaluonnoksia.


Sari Tenni (Ruotsinpyhtää, 1974) asuu ja työskentelee Helsingissä
Hän valmistui Kuvataideakatemiasta vuonna 2010 ja Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2000
Hänen teoksiaan on Paulon-säätiön, Salon taidemuseon ja Suomen Valtion taidekokoelmissa
Tenni valittiin vuonna 2005 Taidekeskus Salmelan kesän nuoreksi taiteilijaksi
Hän toimi Vapaan Taidekoulun rehtorina kolmivuotiskauden 2014-2016

Sari Tenni, Maan korvessa, 150x110cm, 2018, öljy kankaalle