VARJOT
9.5.-27.5.2018
maalauksia,
keramiikkaveistoksia ja lasiteoksia
Tiina-Maria Aalto,
Taru Aromäki, Nikolo Kerimov, Krista Kortelainen,
Joonas Laakso,
Ricky Lindén,
Sampsa Sarparanta
Syksyllä 2015 Galleria Saiman galleristi kutsui koolle taiteilijaryhmän. Nykyiseen ryhmään: Tiina-Maria Aalto,
Taru Aromäki, Nikolo Kerimov, Krista Kortelainen, Joonas Laakso,
Ricky Lindén ja Sampsa Sarparanta on tullut muutama vaihdos viime
vuodesta.
Ryhmä on
toteuttanut aikaisemmin jo kaksi yhteiseen teemaan pohjautuvaa
näyttelyä. Keväällä 2016
teokset oli toteutettu VERKOT -teeman pohjalta, sitten keväällä
2017 näyttelyn yhteisenä teemana oli NÄKYMÄ ja nyt heillä on
vuosi sitten saatu yhteinen VARJOT -teema.
VARJOT -näyttely koostuu useista maalauksista, keramiikkaveistoksista ja lasiteoksista

Tiina-Maria Aalto, Olipa kerran ja ei ollut (fragmentti), akryylitussi lasille, 2018
Tiina-Maria Aalto

Taru Aromäki, Jäätynyt, öljy kankaalle, 61x90cm, 2017
kontrastin valon ja varjon välille, kun kirkas valo osuu pimeydessä olevaan kohteeseen.
Ajattelin VARJOT -teemaa myös symbolisena, synkkyyttä ja pimeyttä elämässä, elämän varjopuolia.
Tyhjä vene jäätyneenä keskellä talven pimeyttä ja kuollut harakka peittymässä lumihankeen.
Taru Aromäki

1. Krista Kortelainen, Yöllinen kukinta, akryyli, 2017. 2. Sampsa Sarparanta, Varjot, öljy, 2017. 3. Joonas Laakso, Insideout, lasiteos, 2018
- Tutkin värin
olemusta, miten se käyttäytyy muiden värien ja pigmenttien kanssa.
Haluan nähdä värin sisään -kuinka väri luo tilaa. Seuraan
malttamattomana kuivuuko väri nopeasti vai hitaasti, sitä ei voi
ennalta tietää.
Siveltimenvetojen
kautta syntyneet väripinnat luovat valoa ja varjoa, syvyyksiä ja
kirkkauksia.
Krista Kortelainen
- Yritin tavoittaa
tunnetta jonkinlaisesta mahdollisuudesta väkivaltaan joka ilmenee
vain häivähdyksenä muuten kauniissa pinnassa. Yritin myös tehdä
niin valkoisia töitä kuin mahdollista ja silloinhan kuva koostuu
pelkistä varjoista. Eli klassinen varjoja paratiisissa meininki.
Sampsa Sarparanta

Nikolo Kerimov, US closed, keramiikkaveistos

Ricky-Linden, Varjot, akryyli, 2018