Markus Varesvuo

VALO kuvia linnuista
14.–27.3.2018

VOITTAJAKUVA Markus Varesvuo Satumetsän viisas, Strix uralensis

Lintuja ammatikseen vuodesta 2005 kuvannut Markus Varesvuo on Suomen luontokuvauksen kansainvälisesti menestyneimpiä kärkinimiä. Hänen töitään palkitaan tasaisesti sekä kotimaassa että ulkomailla. Erityisen mieluisia ovat World Press Photon luontosarjan kakkossija 2014, lintusarjan voitto Vuoden luontokuva -kilpailussa 2013 ja European Wildlife Photographer -kilpailussa Saksassa 2010.

Vuonna 2017 voittoja kertyi Euroopan areenoilta kymmenen, joista makein oli portfoliosarjan voitto brittiläisessä Bird Photographer of the Year -kilpailussa. Lisäksi kisassa tuli kaksi sarjapronssia ja yksi kunniamaininta.

Varesvuo on julkaissut toistakymmentä lintukirjaa yhdeksässä eri maassa, viimeisimpänä heinäkuussa 2017 ison formaatin valokuvateos Valokuvia linnuista, jonka alkuperäisteos, Birds in Pictures, julkaistiin samanaikaisesti brittiläis-australialaisen kustantajan toimesta. Kirjan ranskankielinen versio, Oiseaux en majesté, ilmestyi viime vuoden lopulla. Yhteensä kirjojen painosmäärä on jo noin 150.000 kappaletta, joista 100.000 ulkomailla. Lintuteoksesta Varesvuo on aikaisemmin ollut Tieto-Finlandia-finalisti.

Markus Varesvuo on ollut mukana Canonin lähettiläsohjelmassa vuodesta 2012, ja on edelleen myös syksyllä 2017 uusitussa ohjelmassa, johon valittiin Euroopan, Lähi-Idän ja Afrikan aluetta edustamaan 60 lähettilästä, joista 10 on luontokuvaajaa.

Tervetuloa tutustumaan Markus Varesvuon meille avaamaan lintujen maailmaan.

Lea Karttunen
galleristi


Näyttelyaikaa on pidennetty ma 26.3 ja ti 27.3.
Galleria Saima on tällöin avoinna klo 12-18.

Eagle Riding