15.10.-1.11.2020
Lea Karttunen
SO LONG - NÄKEMISIIN

maalauksia ja piirroksia eri vuosikymmeniltä

Lea Karttunen, Hello, akryyli kankaalle, 100x100, 2020

Olen maalannut ja piirtänyt koko ikäni. Tähän “kattaukseen” valitsin maalauksia ja piirroksia eri vuosikymmeniltä. Vuosien kuluessa olen mielelläni kokeillut eri tekniikoita, materiaaleja ja välineitä.

Elämässäni olen saanut olla paljon taiteen parissa ja vaikutuksessa. Minulla on ollut lukuisia maan johtavia taiteilijoita opettajanani. Heistä voisin mainita muutamia; Olavi Lanu, Reino Hietanen, Paul Osipow, Matti Koskela, Tapani Aartomaa, Marjukka Paunila ja Krista Kortelainen. Osa heistä siksi, että opiskelin “aikojen alussa” arvostetussa Lahden Taideoppilaitoksessa.

Elämän valinnoissani hakeuduin kuitenkin tavallaan reunan toiselle puolelle. Olen toiminut vuosikymmenet yrittäjänä ja aina halunnut auttaa toisia taiteilijoita luomaan uraa. Ehkä siksi, että tunsin vahvuuteni markkinoinnin suhteen. Useimmille taiteilijoille on täysi mahdottomuus tuoda itseä esiin luovana persoonana ja kuvan tekijänä - he tarvitsevat ulkopuolisen henkilön avukseen ja mikä parasta, jos taide on myös hänelle intohimo.

Kohta kymmenen vuotta olen toiminut Galleria Saiman galleristina. Kun aloitin tämän työni, oli ehkä suurin visioni yrittää auttaa nuoria, vasta valmistuneita taiteilijoita tuomaan esiin omia töitään ja luomaan tunnettuutta. Katson, että olen osittain siinä missiossani myös onnistunut.

Luovia näkemyksiäni olen saanut toteuttaa myös galleriatyössäni, vaikkapa luomalla erilaisia ripustuskokonaisuuksia. Ripustuksistaan Saima onkin saanut kiitosta. Rakastan näyttelyn luomista galleriatilaan.

Nyt halusin tuoda jälleen esille omia töitäni, kun siihen on koronatilanteen vuoksi mahdollisuus.

Toivon, että nautit näyttelystäni.
Muista kuitenkin turvaväli.

Lea Karttunen

LeaK, akvarelli, Kaisaniemenkatu

LeaK, akvarelli ja muste, ItsAgame, 2013