19.8. - 6.9.2020

Marja-Leena Valkola
YLHÄÄLLÄ JA ALHAALLA

maalauksia

Marja-Leena Valkola, Ylhäällä ja alhaalla, 170x132 cm, akryyli kankaalle, 2019

Ylhäällä ja alhaalla

Näyttelyni Galleria Saimassa koostuu syksyllä 2019 ja talvella 2020 tehdyistä maalauksistani.

Töissäni olen viime aikoina tutkinut esineen suhdetta taustaan.
Olen aiemmin käyttänyt esineenä esim. vanhoja huonekaluja, mutta tässä näyttelyssä niiden sijaan on tanskalaisia taloa.

Olen lapsesta asti ollut kiinnostunut taloista, piirtänyt taloja. Oli aika, kun näin jatkuvasti unia talosta, jossa olin asunut viisi ensimmäistä vuottani. Unissa talosta löytyi aina uusia huoneita, oli mielenkiintoista vaeltaa uusissa löydetyissä huoneissa. Ennen taidekouluja maalasin aina taloja...kunnes kadotin ne maailmastani.

Kun nyt kävin Vardessa viime kesänä katsomassa tulevan näyttelyni paikkaa, Varden talot, jotka nousevat maasta paljaina, ilman kasvillisuutta, näkyvissä kokonaan, saivat aikaan sen, että en enää voinut ajatellakaan muuta sisältöä maalauksiini.

Vaihdoin kerralla huonekalut taloihin.

Galleria Saimassa on esillä kooste maaliskuussa 2020 Varden taidehallissa www.varte.dk, Tanskassa olleesta näyttelystä.

Marja-Leena Valkola on syntynyt Multialla -54. Hän valmistui Suomen Taideakatemian koulusta 1984. Valkola asuu Helsingissä. Työskentelee sekä Espoossa että Multialla. Hän on osallistunut aktiivisesti lukuisiin näyttelyihin niin Suomessa kuin ulkomailla.
Valkolan töitä on mm. Valtion taidekokoelmissa ja Espoon modernin taiteen museon Emman kokoelmissa. Hän on mm. Suomen Taidemaalariliiton ja Espoon Kuvataiteilijat ry:n jäsen.


Marja-Leena Valkola
www.kolumbus.fi/marja-leena.valkola