15.1. - 2.2.2020
Pia Feinik
KESKITY HYVÄÄN
monitekniikkamaalauksia

Vuoden 2020 Galleria Saimassa aloittaa taiteilija Pia Feinik rohkealla teemalla/kehoituksella KESKITY HYVÄÄN. Itse hän pyrkii omalla toiminnallaan edistämään ihmisten välistä ystävyyttä sekä ihmisten ja luonnon välistä vuoropuhelua.

- Taide on mitä erinomaisin väline välittää hyvää eteenpäin, sillä se avaa sydämiä omalla erityisellä tavallaan, toteaa Feinik.

Työssään taiteilijana Pia Feinik on avoin ja rohkea kaikenlaisille aiheille, menetelmille ja materiaaleille. Hänen käsialansa, tekniikkansa ja lähestymistapansa erottavat hänet sopivasti muista taiteilijoista.

- Luottamus omaan tekemiseen on mahdollistanut keskittymisen, mikä puolestaan on tuonut mukanaan syvän työrauhan. Levollisuus näkyy teoksissani tasapainona ja elämänmyönteisyytenä, kertoo Pia Feinik.

- Keskittyminen hyvään näkyy ja koetaan teoksissani lähestyttävyytenä ja ymmärrettävyytenä; Maalausteni maailma ei siis ole katsojalle täysin outo ja vieras, vaikka tietynlainen mystisyys kuuluukin ilmaisuuni. Mystisyys paremminkin nostaa samaistumisen ja tuttuuden tunteen mukaan arvokkaiden asioiden joukkoon, pohtii Feinik.

Galleria Saiman näyttelyssä esille tulee maalauksia ainoastaan viime vuosilta. Joukossa on muutamia sellaisia teoksia, mitkä hän on aloittanut jo vuosia sitten, mutta jotka ovat valmistuneet vasta nyt tähän näyttelyyn sekä maalauksia, mitkä hän on maalannut kokonaan lähi kuukausina.

- Kaikki teokseni kuvaavat ihmisen ja luonnon välistä kunnioittavaa vuoropuhelua, jossa kasvit, kukat, puut ja ihmiset ovat yhtä. Ihminen hoivaa kasveja ja saa ne kasvamaan ja kukoistamaan, mutta samaan aikaan kasvi antaa energiaansa ihmiselle, mikä saa hänet kukoistamaan ja voimaantumaan, miettii Pia Feinik töittensä sisältöä.