Marjut Korhonen
AIKA AJASSA
14.9. - 2.10.2016

Marjut Korhonen: Tuoli ja vernissapullo, valokuvateos 2016

Galleria Saiman syyskuun taiteilija on valokuvataiteilija Marjut Korhonen. Hän on tänä vuonna täyttänyt kansainvälisen taidekuvaliiton arvonimistä EFIAP tason vaatimukset, 100:lla eri kuvallaan yli 300 hyväksyntää kansainvälisiin valokuvanäyttelyihin yli 20:ssä eri maassa. Näin pitkäjänteinen alan kansainvälinen ja kotimainen kurssitus on tuonut tuloksia ja saamme nyt nauttia kypsän taiteilijan uusimmasta tuotannosta.

Marjut Korhosen luomat valokuvateokset ovat hänen ottamistaa valokuvista koottuja digitaalisia kollaaseja. Joissain kuvakollaaseissa on käytetty teosta kokoavia tekstuureja ja elementtejä. Valokuvateokset on vedostettu dibond alumiinikomposiitille ja ovat kaikki museolaatuisia.

Näyttelyn teokset käsittelevät monitasoisesti aikaa; ajankulumista, sen rajallisuutta ja ehdottomuutta sekä ajan hallintaa.
- Hallitseeko aika ihmistä vai ihminen aikaansa? kysyy taiteilija.

Osa teoksista on eteerisen herkkiä, osassa taas on voimakkaita tunnetiloja ja ristiriitoja ja näin yleismaailmallisia epäkohtia esille tuovia tulkintoja. Teoksiin liittyy aina tarina, tai taiteilijan surrealistinen mielenmaisema, mikä on syntynyt koetun tai usein myös kuvitellun pohjalta. Katsojalla on vapaus tehdä teoksista omat tulkinnansa ja tarinansa, mitkä näitä mielenkiintoisia taideteoksia katsottaessa ovat väistämättömiä.

Tervetuloa tutustumaan Marjut Korhosen huikeisiin valokuvateoksiin!

Lea Karttunen
galleristi


FIAP = Federation Internationale del´Art PhotographiqueAFIAP = 1. arvonimi (15 eri kuvalla 8:sta eri maasta vähintään 40 hyväksyntää näyttelyyn)Tästä arvonimestä aikaisintaan vuoden kuluttua voi hakea EFIAP arvonimeä
EFIAP = 2. (EXCELLENCE) arvonimi (50 eri kuvalla 20:sta eri maasta vähintään 250 hyväksyntää näyttelyyn ja vähintään 30 eri näyttelyyn. Hyväksytyistä pitää vähintään 12 eri kuvaa olla hyväksytty printteinä, loput voivat olla digitaalisessa muodossa.Hakuun on laitettava mukaan CD:llä viisi kuvaa, jotka kaikki on hyväksytty vähintään kolmeen eri näyttelyyn ja kahden niistä on pitänyt saada palkinto eri maiden näyttelyistä.)
EFIAP arvonimeä voi hakea vuosittain heinäkuussa ja tiedon virallisesta hyväksynnästä saa 3 kk kuluessa.Tämän jälkeen voi halutessaan hakea vielä esim pronssi - platinatasoja.
SKsLM = Suomen Kameraseurojen liiton mestarinarvoSitä voi hakea vuosittain tammikuussa.Vaatimuksena liiton teema- tai vuosinäyttelyistä kerätyt vähintään 30 hyväksyntäpistettä viidestä eri näyttelystä.